Kevään kausivaivat!
Kevään tultua ja lumien kadottua katukuvasta on yleensä pienellä viiveellä toimipisteillämme näkynyt selkeä piikki jalkojen käsittelyn määrässä. Kovan alkuinnostuksen jälkeen kansa kirmaa juoksupoluille ja lenkkien määrä saattaa hetkellisesti kasvaa hurjasti ennen kuin jalat tottuvat kuormitukseen. Yleisimpinä vaivoina penikkatauti, juoksijanpolvi sekä hyppääjänpolvi. Helppohoitoisia vaivoja mutta kuitenkin sellaisia, että vaivaavat harjoittelua. Lähtökohtaisesti hierojien ja osteopaattien ratkaistavissa, mutta pitkittyneissä tapauksissa olemme myös turvautuneet fysioterapeuttien apuun.
Myös alaselkä sekä lonkkakivut ovat sivutuotteina melko yleisiä varsinkin hitaissa ja pitkissä lenkeissä, jolloin lonkka ei toimi koko liikelaajuudellaan sekä iskutus jaloille käy myös alaselälle. Näissä tapauksissa ensisijaisesti ohjaamme asiakkaat hierojille, osteopaatille sekä jatkossa myös jalkaterapeutille.

 

Varaa aika:

Loading...

Leave a comment